Skip to content
Leprous

Jos valo tunnelin päässä voitaisiin muuttaa ääneksi, se kuulostaisi aivan Leproukselta. Kahden viime vuosikymmenen aikana Leprous on tuottanut syvintä ja palkitsevinta musiikkia mitä voi kuvitella. Leprous on kehittynyt bändin alkuaikojen innokkaasta progemetallin tulkitsijasta ja tunnetaan nykyään yhtenä uniikeimmeista ja kiehtovimmista modernin raskaan musiikin yhtyeenä.

Arvostettuna leuat loksauttavana ja sydämen pysäyttävänä livebändinä tunnettu Leprous on omaksunut monenlaisia musiikin ystäviä – metallipäistä vanhan koulun proge-faneihin, itse asiassa kaikkia, jotka vaativat intohimoa, voimaa ja eleganssia musiikilta.

Vuonna 2019 Leprous julkaisi kuudennen albuminsa Pitfalls, persoonallisin erä Leprouksen nokkamiehen Einar Solbergin koskaan kirjoittamista kappaleista. Albumi käy läpi multi-instrumentalisti taisteluista masennusta ja ahdistusta ja sitä ylistettiin yleisesti bändin uran huipuksi. Kuitenkin elokuussa 2021 julkaistu Leprouksen seitsemäs täyspitkä albumi Aphelion on jälleen yksi monumentaalinen taiteellinen saavutus ja hätkähdyttävin ja dynaamisin levy, jonka he ovat koskaan tehneet.

“Emme oikeastaan aikoneet tehdä albumia juuri nyt”, Solberg sanoo. “Kuten monet bändit, suunnittelimme EP:n tekemistä, mutta sitten ajattelimme: “Mitä järkeä?” ja päätimme tehdä kokonaisen albumin. Tämän albumin pointti on, että se on suhteellisen intuitiivinen. Kaikki kappaleet on kirjoitettu täysin eri tavoilla. Jotkut kappaleet on verrattain improvisoitu studiossa, toiset kappaleet on kirjoitettu kuten ennenkin, jossa istun ja kirjoitan kotona ja sitten tapaamme tehdäksemme kaiken. Osassa kappaleista, olemme jopa ottaneet faneja mukaan kirjoitusprosessiin, joten kyseessä on hyvin erilainen albumi. Se on kappale kappaleelta albumi. En sanoisi, että Pitfalls oli esimerkiksi konseptialbumi, mutta se tuntuu paljon enemmän sellaiselta kuin Aphelion.”

Leprous:
Einar Solberg – vocals/keys
Tor Oddmund Suhrke – guitars
Robin Ognedal – guitars
Simen Børven – bass
Baard Kolstad – drums