Beyond The Black saapuu Suomeen Helsingin Ääniwalliin 14. helmikuuta 2026.
Vuonna 2015 Songs of Love and Death -esikoisalbumillaan Saksan top 15 -listalla viikkoja viihtynyt ja Metal Hammer Award -palkinnolla parhaana debyyttinä palkittu Beyond The Black saapuu Suomeen Helsingin Ääniwalliin 14. helmikuuta 2026.
Muun muassa Wacken Open Air -jättifestivaaleilla nähty ja esimerkiksi Aerosmithin, Kornin, Scorpionsin, Saxonin ja Within Temptationin kanssa samoilla lavoilla kiertänyt saksalainen sinfonisen metallin lähettiläs on saavuttanut suosiota myös muiden maiden listoilla aina Iso-Britanniasta Yhdysvaltoihin ja Japaniin. Viimeksi bändi hurmasi metalliväkeä Suomessa tämän kesän Tuskassa.
Loppuunmyytyjä omia headliner-keikkojaan Euroopassa aina vuodesta 2019 tahkonut Beyond The Black julkaisi viimeisimmän Beyond The Black -studioalbuminsa viime vuonna, ja bändi on kiertänyt levyn julkaisun jälkeen ahkerasti. Nyt julkaistava, tammikuussa 2026 alkava Rising High -kiertue pitää sisällään kaikkiaan yli 20 keikkaa ympäri Euroopan, ja kiertueen päätöstä juhlitaan juuri Ääniwallin keikalla.
Crownshift saapuu lämmittämään Beyond The Blackin keikkaa. Crownshift on uusi korkeatasoinen metalliyhtye Suomesta, joka sai alkunsa neljän ystävän pitkäaikaisesta unelmasta. Bändin jäsenet ovat tuttuja kotimaisista metallijättiläisistä kuten Nightwish, Children Of Bodom ja Wintersun – ja nyt he ovat valmiita aloittamaan uuden yhteisen matkansa, viedäkseen oman, tinkimättömän soundinsa maailmanlaajuiseen tietoisuuteen.
Liput myynnissä Ticketmasterissa..
Hinta: 35,50 €
Keikka on K18