Skip to content
Dark Tranquillity

Dark Tranquillity ja Ensiferum yhteiskiertueellaan Suomeen toukokuussa!

Ei tapahtumia

Kaksi kovan luokan yhtyettä yhdistää voimansa keväällä, kun ruotsalainen Dark Tranquillity ja suomalainen Ensiferum lähtevät viemään live-musiikin ilosanomaa ympäri Euroopan. Tämä superkaksikko saapuu myös Suomeen ja esiintyy 22. toukokuuta Vanhassa Ylioppilastalossa, Helsingissä, 23.5. Lutakossa, Jyväskylässä ja 24.5. Kantakrouvissa, Oulussa.

Kiertueella nousevat lisäksi lavalle kotkalaislähtöinen metallibändi Marianas Rest ja bulgarialainen heavyviisikko Gwendydd. Liput ovat jo myynnissä Ticketmasterissa (Oulun konsertti) ja Lippupisteessä (Helsingin ja Jyväskylän konsertit).

Göteborgissa 1989 perustettu Dark Tranquillity on tullut tunnetuksi melodisesta death metallistaan ja vahvasta lavaesiintymisestään. Yhtye on julkaissut toistaiseksi kaikkiaan 12 pitkäsoittoa, joista ensimmäisen ”Skydancer” vuonna 1993.

– Odotan innolla tulevaa kiertuettamme, jonka aikana pääsemme esiintymään kaikkiaan 23 maassa ympäri Euroopan. Vihdoinkin taas kaikkien rajoitusten jälkeen saamme soittaa elävän yleisön edessä, toteaa Dark Tranquillityn laulaja Mikael Stanne.

Myös Ensiferumin basisti Sami Hinkka iloitsee jo etukäteen tulevasta yhteiskiertueesta.

– Ei ole salaisuus, että Dark Tranquillity on ollut yksi yhtyeistä, joka antoi aikanaan innostuksen Ensiferumin perustamiselle, ja nyt pääsemme samalle matkalle sankariemme kanssa. Lavalle nousee kaiken kaikkiaan line-up, jota ei kannata jättää väliin, Hinkka painottaa.

Dark Tranquillity on nähty Suomessa useasti niin festivaaleilla kuin muilla keikoilla. Toukokuussa yhtyeen musiikin ihailijoita hemmotellaan taas, nyt kaikkiaan kolmen konsertin verran. Luvassa on takuuvarmaa metallia – ja vieläpä Ensiferumin kera todellisten huippukokoonpanojen tarjoamana.

Dark Tranquillity: www.darktranquillity.com/

Ensiferum: https://ensiferum.com