Ei tapahtumia
Göteborgin metalliylpeys Evergrey julkaisee uuden Theories of Emptiness -albuminsa 7. kesäkuuta ja suuntaa levyn myötä myös kiertueille, joista ensimmäinen osa kuullaan Skandinaviassa. Bändin kotikaupungista starttaava Emptiness Over Scandinavia -turnee saapuu myös Suomeen kahdelle keikalle: bändi esiintyy 24. syyskuuta Helsingin Ääniwallissa ja seuraavana päivänä Tampereen Olympiassa. Mukana nähdään myös niin ikään ruotsalainen Cyhra, jossa on mukana myös suomalaisväriä – onhan kitaristi Euge Valovirta viihtynyt yhtyeen riveissä jo vuodesta 2017 alkaen.
Jo vuonna 1995 perustettu Evergrey on tunnettu omaperäisestä musiikistaan, jossa yhdistyvät niin progressiiviset elementit, powersävelet, hittimelodiat kuin synkkyyskin, joka kuuluu erityisesti ajatuksia herättävissä sanoituksissa. Tuleva Theories of Emptiness -albumi on järjestyksessään jo 14. yhtyeen studioalbumi, ja tällä kertaa luvassa on bändin mukaan eksistentiaalisen tyhjyyden ja siitä kumpuavien sisäisten heijastuksien teemoja, Evergreylle ominaista äänimaailma unohtamatta.
Yhtye julkaisi kaksi viikkoa sitten uusimman, niin musiikillista kuin kirjaimellisesti konkreettistakin ilotulitusta täynnä olevan videonsa tulevalta albumilta, katso Falling From The Sun -video nyt täältä.
Liput alkaen 35,50 € tulevat myyntiin perjantaina 3.5. kello 10.00. Keikat ovat K18.
Aikataulu molemmilla keikoilla:
19:00 Ovet
20:00 Cyhra
21:15 Evergrey
24.9.2024 – Olympia, Tampere. Liput Tiketistä.
25.9.2024 – Ääniwalli, Helsinki. Liput Ticketmasterista.