Tampere-talossa viime elokuussa huippusuosion saavuttanut teos Yesterwynde Orchestral, joka esitettiin kolmessa loppuunmyydyssä salissa yhteensä 6000 kuulijalle, saapuu ensi keväänä Helsinkiin. Teoksen esittävät Vantaan Viihdeorkesteri, Tampereen Oopperan kuoro sekä lapsikuoro, joka on koottu Pirkanpojista, Sympaatista ja Tactuksesta, kapellimestarina Eero Lehtimäki.
Nightwishin edelliseen, Kriitikoiden maailmanlaajuisesti ylistämään Yesterwynde-albumiin perustuva sinfoninen konsertti kuullaan Helsingin Musiikkitalossa lauantaina 21. maaliskuuta 2026 kahdesti: klo 16 ja klo 19.
Liput nyt myynnissä osoitteessa musiikkitalo.fi.
Yesterwynde Orchestral on Tuomas Holopaisen säveltämään musiikkiin perustuva, kokonaan orkesterille ja kuoroille sovitettu ainutlaatuinen kokonaisuus. Se tuo Nightwishin, Suomen kaikkien aikojen kansainvälisesti menestyneimmän metalliyhtyeen, musiikin sinfoniseen ulottuvuuteen. Tampereella yleisön ja kriitikot hurmannut teos yhdistää elokuvallisen musiikin suuruuden ja klassisen orkesterin herkkyyden – ja tarjoaa saman elämyksen nyt myös Helsingin Musiikkitalossa. Teoksen orkestroinnista vastaa maailmankuulu James Shearman.
James Shearman – sekä Yesterwynde-albumin että live-orchestralkonserttien alkuperäinen orkesteri- ja kuorosovittaja – kommentoi: “When Tuomas and I set out to create these orchestral concerts earlier in the year, we agreed that this should be Yesterwynde Orchestral ‘reimagined’, a hybrid creation of both the band and orchestral albums presented in a new way. Though Nightwish would not be performing, we decided to include most of the song’s melodies and lyrics within these new arrangements. What we ended up with is something quite brilliant, both familiar and new to fans, presented as a ‘concert spectacular’ for full symphony orchestra, soloists, adult and children’s choir’s with over one hundred voices.
After the incredible success of our premier in Tampere, I am delighted that Yesterwynde Orchestral Live will be presented in Helsinki. I am particularly excited that we will premiere some new arrangements of Yesterwynde material that were not included on the orchestral album, so lots of new surprises for Yesterwynde fans!”
“’Yesterwynde Orchestral’ on huikea musiikillinen ilotulitus, jossa alkuperäinen teos lähtee seikkailemaan aivan uusille poluille, tyylitajuisesti, yllätyksellisesti ja kuulijansa lumoten, unohtamatta kuitenkaan sen sisältämien tarinoiden alkulähdettä.
Olen syvästi otettu ja vaikuttunut tästä yhteistyöstä, sen taiteellisesta lopputuloksesta, sekä ympäri maailmaa paikalle saapuneen yleisön kiinnostuksesta esitystä kohtaan.
Tämä täysin ainutlaatuinen trippi kannattaa laittaa bucket listiin, sillä tämän matkan pääsee kokemaan ainoastaan livenä paikan päällä”, Tuomas Holopainen toteaa.
”Yesterwynde Orchestral on poikkeuksellinen teos, jossa yhdistyvät sinfonisen musiikin syvyys ja Nightwishin tuotannolle ominainen eeppinen draama. Tampereen konsertit osoittivat, että musiikki toimii vahvasti myös ilman bändin jäseniä – se on oma, itsenäinen taideteoksensa”, kertoo promoottori Marko Salo (All Things Live).
Säveltäjä: Tuomas Holopainen
Kiteeltä kotoisin oleva Tuomas Holopainen tunnetaan Suomessa ja maailmalla monipuolisena muusikkona, säveltäjänä, sanoittajana ja tuottajana. Elokuvalliset mittasuhteet saava Yesterwynde maalaa laajoja äänimaisemia. Holopaisen nimeämiä musiikillisia esikuvia ovatkin tutut elokuvamusiikin säveltäjät Vangelis ja Hans Zimmer, joka on kertonut vastavuoroisesti ottaneensa musiikkiinsa vaikutteita Nightwishilta.
Teos vie kuulijaa rauhallisista, melankolisista hetkistä räjähtäviin, monumentaalisiin kliimakseihin. Kuoron ihmisäänet antavat kappaleille mystisen ja lähes hengellisen tunnelman. Holopainen kertoo levyn käsittelevän humanismia ja korostaa sen sävyn olevan optimistinen. Kantavia teemoja ovat aika ja historia sekä ihmisten liittyminen yhteen ja selviäminen huonoista hetkistä huolimatta.
Orkestroija: James Shearman
James Shearman on arvostettu brittiläinen orkestroija ja kapellimestari, joka on työskennellyt yli sadan pitkän elokuvan musiikkien parissa. Näihin kuuluvat muun muassa Mufasa: Leijonakuningas (Disney), Death on the Nile (FOX), Aladdin (Disney), Kaunotar ja hirviö (Disney), Black Panther: Wakanda Forever (Marvel), Tuhkimo (Disney), Apinoiden planeetan synty (FOX), Brave (Pixar), Bridget Jonesin päiväkirja (Working Title), Thor (Marvel), Shakespeare in Love (Universal), Gosford Park (Capitol), Murha Idän pikajunassa (FOX) ja Harry Potter ja liekehtivä pikari (Warner Bros) sekä monia muita.
Elokuvamusiikin lisäksi Shearman esiintyy säännöllisesti konserttilavoilla johtaen sekä elokuva- että konserttimusiikkia maailman johtavien orkestereiden kanssa. Näihin lukeutuvat muun muassa London Symphony Orchestra, Philharmonia Orchestra, ORF Vienna Radio Orchestra, Royal Liverpool Philharmonic, City of Birmingham Symphony Orchestra, RTE National Symphony Orchestra ja Qatar Philharmonic Orchestra. Hänen monipuolisuutensa ja rennon tyylinsä ansiosta hän on kysytty sekä orkestereiden että yleisön keskuudessa. Hänen laaja ohjelmistonsa kattaa elokuvamusiikin, elokuvat elävän orkesterin säestyksellä, popin, klassisen musiikin, musikaalit sekä oopperan.
Englannissa syntynyt Shearman opiskeli säveltämistä ja orkesterinjohtoa Lontoon Royal Academy of Musicissa, missä hän voitti kaksi sävellyspalkintoa. Opintojensa viimeisenä vuonna hänet tilattiin säveltämään teos osaksi akatemian vuosittaista musiikkifestivaalia, joka kunnioitti legendaarisen elokuvasäveltäjän John Williamsin uraa. Teos sai kantaesityksensä British Film Festivalilla vuonna 1996. Itse legenda oli paikalla tapahtumassa ja oli vaikuttunut teoksesta ja sen orkestroinnista. Tämän jälkeen Shearman on orkestroinut ja/tai johtanut monien Oscar-palkittujen tai -ehdokkaana olleiden säveltäjien teoksia. Näihin kuuluvat muun muassa Ramin Djawadi, Elliot Goldenthal, Alberto Iglesias, Mark Isham, Jan A.P. Kaczmarek, Alan Menken, John Powell, Gabriel Yared, Hans Zimmer ja erityisesti Patrick Doyle, jonka kanssa hänellä on pitkäaikainen ja menestyksekäs yhteistyö.
Viime aikoina Shearman on kirjoittanut sekä alkuperäiset orkesteri- ja kuorosovitukset Nightwishin Yesterwynde-albumille että uudet konserttisovitukset Yesterwynde Orchestral Live -kokonaisuuteen. Tämän lisäksi hän toimii parhaillaan musiikkisovittajana ja musiikillisena johtajana tulevalla maailmanlaajuisella konserttikiertueella Outlander in Concert, jonka musiikin on säveltänyt Bear McCreary.
Shearman on myös säveltäjä, joka on kirjoittanut elokuva- ja konserttimusiikkia, musikaaleja sekä useita crossover-kappaleita, joista osa on saavuttanut kulta- ja platinalevymyynnin. Hän oli toinen kirjoittaja Yhdysvalloissa platinaa myyneessä kappaleessa “Dream a Dream” (Sony Classical), jonka on levyttänyt Charlotte Church. Kappaletta on myyty pelkästään Yhdysvalloissa yli 1,6 miljoonaa kappaletta.
Kapellimestari: Eero Lehtimäki
Eero Lehtimäki (s. 1989) toteuttaa kapellimestarina ja muusikkona samaa monipuolisuutta ja avarakatseisuutta kuin mitä muutenkin tavoittelee elämässään. Hän toimi Joensuun kaupunginorkesterin taiteellisena johtajana ja ylikapellimestarina 2019–2022. Sinfoniakonserttien ja oopperan johtamisen ohella Eero on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisen crossover-skenen huipulla mm. jazzin, elokuva- ja pelimusiikin sekä populaarimusiikin parissa. Konserttien solisteina on vieraillut huima joukko maan eturivin artisteja, minkä lisäksi suuria konserttikokonaisuuksia hänen kanssaan ovat toteuttaneet esimerkiksi lauluyhtye Rajaton, Olavi Uusivirta, Samu Haber ja Scandinavian Music Group. Kapellimestarin ja muusikon työnsä sivussa Eero on lisäksi valmistunut akustiikan diplomi-insinööriksi.
Eero saa inspiraatiota kirjallisuudesta, merestä ja Euroopan vanhoista kulttuurikaupungeista. Hän ihannoi monipuolista ymmärrystä ja sivistystä ja tekee musiikkia viedäkseen sen avulla kuulijat paikkoihin, joita he eivät osaisi edes kuvitella.
Vantaan Viihdeorkesteri on Suomen tunnetuin tilausesiintymisiä tekevä sinfoniaorkesteri. Se tunnetaan monipuolisena ja tinkimättömän laadukkaana yhteistyökumppanina. Liikevaihdoltaan VVO on valtakunnan neljänneksi suurin sinfoniaorkesterikokoonpano.
Vantaan Viihdeorkesteri on keskittynyt isolla orkesterikokoonpanolla soitettavaan rytmimusiikkiin jo neljän vuosikymmenen ajan. Se taipuu suvereenisti mihin tahansa musiikkigenreen popista rockiin ja jazzista heviin. VVO:n soittajat kootaan Etelä-Suomen ammattimuusikoista kulloisenkin esiintymisen mukaan. Myös konserttien valo- ja äänisuunnitteluun panostetaan huipputasolla.
Vantaan Viihdeorkesteri on muusikoidensa vuonna 1948 perustama orkesteri ja rekisteröity yhdistys. Sen kotipaikka on alusta lähtien ollut nykyisen Vantaan alueella.
Tampereen Oopperan kuoro on 80 laulajan monipuolinen ja jatkuvasti kehittyvä kokoonpano, joka on toiminut nykyisessä muodossaan Heikki Liimolan johtamana vuodesta 1990 lähtien. Se on vakiinnuttanut asemansa Tampereen Oopperan sydämessä ja loistaa vuosittain Tampere-talon Isossa salissa toteutettavissa oopperaproduktioissa.
Kuoron laajassa ohjelmistossa yhdistyvät oopperataiteen klassikot Mozartista Pucciniin ja Verdistä Wagneriin sekä modernit teokset. Keväällä 2018 kuoro kantaesitti Olli Kortekankaan säveltämän Veljeni vartija -oopperan, ja kesällä 2005 kuoro esiintyi ensimmäistä kertaa ulkomailla Tampereen Oopperan Viimeiset kiusaukset -produktion vieraillessa Prahan Kansallisteatterissa.
Kuoron esiintymiset eivät rajoitu yksin oopperaan. Yhteistyö Tampere Filharmonian ja Tampereen Filharmonisen Kuoron kanssa on tärkeä osa kuoron toimintaa. Viime vuosina Tampereen Oopperan kuoro on hurmannut Tampere-talossa muun muassa Verdin Requiem-produktion myötä, joka toteutettiin Santtu-Matias Rouvalin johdolla ja Tampereen Filharmonisen Kuoron kanssa vuonna 2021.
Syksyllä 2022 kuoron naisäänet toivat vaikuttavan panoksensa Holstin Planeetat-teokseen Jan Söderblomin johdolla. Syksyllä 2024 Tampereen Oopperan kuoro lauloi Beethovenin Fidelio-oopperan konserttiversiossa Susanna Mälkin johdolla, ja keväällä 2025 Verdin Requiem-teoksen johti Lahdessa ja Tampereella Dalia Stasevska.
Tutustu Tampereen Oopperaan osoitteessa: tampereenooppera.fi
Kuorona toimivat Pirkanpojat, Sympaatti ja Tactus.
Yesterwynde-levystä kirjoitettua
”Nightwishin Yesterwynde tarjoaa sellaista mahtipontista maksimalismia, joka saa useimmat Hollywoodin menestyselokuvien soundtrackit kalpenemaan rinnalla. – – – Jopa Nightwishin mittapuulla albumi on äänimaailmaltaan valtava.” – Dave Everley, Louder
“Universumi on ääretön, ja siltä vaikuttaa myös yhtyeen johtohahmon Tuomas Holopaisen luova mieli. — Tuomaksen keskeinen viesti on, että olemassaolomme on uskomattoman epätodennäköinen ihme, jota kannattaa juhlia.” – Steve Beebee, Kerrang!
”Kun Suomen kansainvälisesti menestynein bändi julkaisee levyn neljä vuotta edeltäjästään, kyseessä on luonnollisesti tapaus. Ja koska tämä bändi on Nightwish, levy on tapaus itsessään: odotetun eeppinen, ison budjetin seikkailuelokuvan vääjäämättömyydellä pauhaava möhkäle.” – Heikki Romppainen, Helsingin Sanomat
Huomiothan, että tämä on Yesterwynden orkesteriversio eikä sisällä Nightwishin yhtyeen jäseniä.