Satchvai Band featuring Joe Satriani and Steve Vai
Surfing with the Hydra 2025 Tour
Ei tapahtumia
Kulttuuritalon aikataulu:
VIP-aikataulu:
Yleinen aikataulu:
Ensimmäistä kertaa lähes 50-vuotisella urallaan, legendaariset kitaristi-ikonit Joe Satriani ja Steve Vai, nähdään samassa yhtyeessä. SatchVai Band starttaa kesäkiertueelle vuonna 2025. Yhtye esiintyy Helsingin Kulttuuritalolla 29. kesäkuuta ja Tampere-talossa 30. kesäkuuta. Lipunmyynti keikoille alkaa Lippu.fi:ssä perjantaina 13. joulukuuta klo 10.00.
Satrianin ja Vain omat yhtyeet yhdistivät voimansa ja tekivät ensimmäisen yhteisen kiertueen viime keväänä Yhdysvalloissa sekä ensimmäisen musiikillisen yhteistyön maaliskuussa 2024. The Sea of Emotion, Pt. 1 esitteli legendaaristen kitaristien synergiaa, kun he vuorottelivat soolo-osuuksia lähes kuuden minuutin teoksen ajan. Heidän toinen yhteistyö julkaistaan ennen tulevaa Euroopan kiertuetta.
Joe Starianin ja Steve Vain musiikilliset urat ovat kietoutuneet yhteen heidän varhaisista ajoistaan lähtien. Satriani toimi Vain kitaransoiton opettajana heidän teinivuosinaan New Yorkissa. Heidän yhteys on kehittynyt vuosien varrella, ja kaksikko on ollut jopa samoilla levy-yhtiöillä. Yhdessä kolmannen kitaristin kanssa he ovat tehneet usein keikkoja Yhdysvalloissa ja sen ulkopuolella.
”Odotan innolla, että pääsen taas jakamaan lavan Steven kanssa”, Satriani sanoo. ”Aina, kun soitamme yhdessä, palaan takaisin teiniaikaamme. Söimme ja hengitimme musiikkia joka sekunti. Työnsimme, haastoimme ja autoimme toisiamme olemaan parhaita mahdollisia alallamme. En usko, että olemme koskaan tainneet pysähtyä!”
Vai lisää: ”Kiertue Joen kanssa on aina ilo ja kunnia. Hän on suosikkikitaristini, jonka kanssa jammailen. Nyt meillä on taas mahdollisuus viedä se lavalle. Koen, että olemme molemmat huipulla, ja show tulee olemaan massiivinen juhla maailman tyylikkäimmälle instrumentille, sähkökitaralle!”
SatchVai Band
Liput
Lipunmyynti
Kulttuuritalon keikka on K18, lukuun ottamatta yläkatsomo A:ta, joka on sallittu kaiken ikäisille. Tampere-talon keikka on kokonaisuudessaan K-18.
Promoottori:
Joe Satriani
Yli kolmen vuosikymmenen ajan kitaravirtuoosi Satriani on kiertänyt ympäri maailmaa ja soittanut loppuunmyydyille katsomoille. Hänen studio- ja livelevyjä on myyty maailmanlaajuisesti yli 10 miljoonaa kappaletta, ja sooloalbumeista kaksi on saavuttanut platinaa ja neljä kultaa, sekä vastaanottaneet 15 Grammy-ehdokkuutta. Joe Satriani lanseerasi vuotuisen “G4 Experience” -tapahtuman vuonna 2014 tuoden aloittelevat kitaristit yhteen työpajoihin, mentorisessioihin ja live-esityksiin, tarjoten ainutlaatuisen oppimisalustan. Vuonna 2021 Joe esitteli Crystal Planet -sarjakuvasarjan, viisiosaisen teoksen, joka kietoo yhteen musiikin ja taiteen osa-alueet. ZZ Satrianin ohjaama kiertuedokumentti Beyond the Supernova, on tällä hetkellä suoratoistopalveluissa.
Steve Vai
Steve Vai on virtuoosikitaristi, säveltäjä ja tuottaja, jota monet pitävät yhtenä kaikkien aikojen parhammista kitaristeista. Yli 45 vuoden aikana Vai on myynyt yli 15 miljoonaa levyä, saanut kolme Grammy-palkintoa ja levyttänyt musiikkilegendojen kuten Frank Zappan, David Lee Rothin, Whitesnaken ja monien muiden kanssa. Vai on myös kiertänyt laajasti maailmaa ja levyttänyt liveprojekteja. Vai on kirjoittanut Vaideology: Basic Music Theory for Guitar Players -musiikkiteoriakirjan, joka on suunniteltu auttamaan sekä aloittelijoita että kokeneita kitaristeja. Viime aikoina Vai on kiertänyt ympäri maailmaa viimeisimmän studioalbuminsa Inviolaten tiimoilta esiintyen 51 eri maassa. Tällä kiertueella hän vieraili joissain paikoissa ensimmäistä kertaa. Vai nähtiin muun muassa Ho Chi Minh Cityssä (Vietnam), Kaohsiungissa (Taiwan), Zallakissa (Bahrain), Bangaloressa ja Kolkatassa (Intia) sekä kuudella uudella alueella Kiinassa (Foshan, Xi’an, Chengdu, Chongqing, Nanjing ja Hefei). vai.com