Skip to content
SNOOP DOGG
Snoop Dogg

Konsertti siirtyy

SNOOP DOGGIN SYYSKUINEN SUOMEN KONSERTTI SIIRTYY

Hiphop-musiikin legendan, Snoop Doggin, I Wanna Thank Me Tour -kiertueen loppuunmyyty konsertti Suomessa tulee siirtymään. Artistin oli tarkoitus esiintyä Helsingin Jäähallissa 5.9.2022. Konsertille etsitään korvaavaa päivämäärää.

Snopp Dogg on tiedottanut sosiaalisessa mediassa aiemmin peruvansa tälle vuodelle suunnitellut Yhdysvaltojen ulkopuoliset esiintymiset.

Keskustelemme parhaillaan korvaavasta päivämäärästä Snoop Doggin organisaation kanssa, ja tiedotamme siitä niin pian kuin mahdollista.

Odotamme aina virallista lausuntoa esiintymisen siirtymisestä artistin organisaatiolta. Tämä on yleinen toimintatapamme tällaisissa tilanteissa. Heti, kun saadaan heiltä virallinen tieto, me voimme tiedottaa asiasta. Pelkän sosiaalisen median perusteella meillä ei ole mahdollista tiedottaa esiintymisen siirtymisestä.

Hiphop-legenda Snoop Dogg on ollut yksi maailman menestyneimmistä rap-artisteista aina uransa alkuajoista alkaen. Hänen albumeitaan on myyty maailmanlaajuisesti yli 35 miljoonaa kappaletta. Artisti on esiintynyt Suomessa viimeksi vuonna 2014. Snoop Doggin konsertti on osa Weekend Festivalin 10-vuotisjuhlavuotta.

Loppuunmyydyn konsertin ostetut liput tulevat käymään sellaisenaan uutena konserttipäivänä. Liput jo ostaneille tarjotaan myös mahdollisuus palauttaa liput lippuja myyneeseen lippukauppaan, Ticketmasteriin. Ticketmaster on yhteydessä lipun ostajiin palautuksista. Palautetut liput avautuvat myyntiin myöhemmin, uuden konserttipäivän julkaisun yhteydessä.

Hiphop-musiikin legendaarinen uranuurtaja Snoop Dogg saapuu konsertoimaan Suomeen osana ”I Wanna Thank Me” – maailmankiertuetta.

Suomen konsertissa nähdään vierailevina tähtinä Warren G, D12, Versatile, Tha Dogg Pound & Obie Trice.

Artisti julkaisi juuri myös uuden albuminsa Snoop Dogg Presents Algorithm. Albumilla kuullaan useita yhteistyökappaleita Def Jamin historian, nykyhetken ja tulevaisuuden suurilta nimiltä.

Snoop Dogg on todellinen hiphop-legenda, sillä hän on ollut aktiivinen jo vuodesta 1992 alkaen. Hän on ollut yksi maailman menestyneimmistä rap-artisteista aina uransa alkuajoista alkaen ja tänä päivänä supertähti toimii A&R-positiossa Def Jam -levymerkillä. Seitsemän Snoop Doggin albumia on myynyt platinaa jo pelkästään Yhdysvalloissa, ja maailmanlaajuisesti hiphop-legendan albumit ovat myyneet yli 35 miljoonaa kappaletta.

Artistin uraauurtavasta asemasta kertoo myös se, että hänelle myönnettiin tähti Hollywood Walk Of Famelle vuonna 2018. Snoop Doggin konsertti on osa Weekend Festivalin 10-vuotisjuhlavuotta.