Skip to content

17 heinäk. 2023

Konsertti

Eteläkorealainen laulaja ja räppäri B.I saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen!

B.I

B.I tuli tunnetuksi 2010-luvun jälkipuoliskolla K-pop-poikabändi iKONin keulahahmona, ennen kuin aloitti menestyksekkään soolouransa. Teini-ikäisenä hän aloitti harjoittelun YG Entertainmentilla, ja kilpaili vuonna 2014 rap-kilpailussa Show Me the Money 3. Tämä johti iKONin perustamiseen, jossa B.I toimi keulahahmona, tuottajana ja lauluntekijänä. Yhtye oli välitön menestys ja nousi Korean Gaon-pop-listan kärkeen vuoden 2015 debyyttillään Welcome Back.

B.I jätti iKONin kesäkuussa 2019 heidän kokoelma-albuminsa New Kids julkaisun jälkeen, jonka jälkeen on jatkanut menestysuraansa soolona. Vierailtuaan Epik Highin kappaleessa “Acceptance Speech” B.I teki varsinaisen soolodebyyttinsä singlealbumilla Midnight Blue (Love Streaming) alkuvuodesta 2021. Kesäkuussa julkaistu debyyttialbumi Waterfall oli menestys ja nousi kuudenneksi Gaon-listalla, kiitos osittain singlen “Ila Illa” suosiosta.

Lauluntekijänä ja vastaavana tuottajana jokaisessa julkaisussaan toimineen B.l:n menestys jatkui samana vuonna Cosmosin, hänen jatkoalbuminsa, ensimmäisellä puoliskolla. Vuoden 2022 aikana hän julkaisi singlejä, kuten “BTBT”, jossa mukana Soulja Boy ja DeVita, ja “Keep Me Up”, jotka molemmat esiintyivät hänen EP:llään Love or Loved, Pt. 1 saman vuoden marraskuussa.

Liput keikalle tulevat myyntiin perjantaina 21.7. klo 10 osoitteessa www.lippu.fi/bi

Liput alkaen 44,10 €. Myyntiin tulee myös rajoitettu erä VIP -lippuja, jotka sisältävät mm. yhteiskuvan B.I:n kanssa.
Keikka on sallittu kaiken ikäisille.

Lisää uutisia

Lue kaikki uutiset

Lisää uutisia

22 syysk. 2023

Eagle-Eye Cherry saapuu Suomeen helmikuussa

”Save Tonight” kappaleellaan maailman suosioon noussut Eagle-Eye Cherry esiintyy Apollo Live Clubilla.
Lue lisää
19 syysk. 2023

ELECTRO-FOLK -SENSAATIO GO_A SAAPUU SUOMEEN MARRASKUUSSA

Go_A, bändi, joka nousi maailmanmaineeseen vuoden 2021 Euroviisuissa kappaleellaan 'SHUM', saapuu konsertoimaan Tampereen Tavara-asemalle 5. marraskuuta. Liput tähän odotettuun kon...
Lue lisää
5 syysk. 2023

Ara Malikian saapuu maailmankiertueellaan Kulttuuritalolle 16.3.2024

Lipunmyynti konserttiin alkaa perjantaina 8. syyskuuta klo 10.00.
Lue lisää
24 elok. 2023

Brittiläinen rap-ilmiö Lancey Foux esiintyy Helsingissä, Ääniwallissa 18. marraskuuta 2023

Liput tähän odotettuun tapahtumaan tulevat myyntiin Tiketissä 1. syyskuuta 2023 klo 10.00. Varmista paikkasi ja koe Lancey Foux livenä!
Lue lisää
21 heinäk. 2023

Joey DeMaio, MANOWAR-basisti, kirjailija, tuottaja ja menestyvä yrittäjä saapuu Suomeen “Words Of Power” Spoken Word Tour 2023 kiertueellaan

Luvassa on ennenäkemätön kurkistus kulissien taakse vain muutamalle sadalle MANOWAR fanille!
Lue lisää
17 heinäk. 2023

Eteläkorealainen laulaja ja räppäri B.I saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen!

B.I nähdään Helsingin kulttuuritalolla 5.10.2023. Liput keikalle tulevat myyntiin perjantaina 21.7. klo 10 osoitteessa www.lippu.fi/bi.
Lue lisää
16 kesäk. 2023

Virtuoosimainen rumpali ja mies Nightwishin rumpusetin takana tuo täysin uuden konseptin Apollon lavalle helmikuussa

ALONE - An evening with Kai Hahto
Lue lisää
26 toukok. 2023

Celine Dionin Suomen-konsertit peruuntuvat

Celine Dionin lokakuuksi Suomeen suunnitellut konsertit peruuntuvat. Dionin oli määrä saapua Suomeen osana Courage-maailmankiertuettaan, mutta hän on nyt joutunut peruuttamaan kaik...
Lue lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat mahdollisuuden ostaa lippuja ennakkomyynneistä sekä tiedon ensimmäisenä meidän tulevista tapahtumista.