Skip to content

17 marrask. 2025

Konsertti/Rock / Metal

Nightwish Yesterwynde Orchestral

Nightwish Yesterwynde Orchestral – Vantaan Viihdeorkesteri

Nightwishin edelliseen, Kriitikoiden maailmanlaajuisesti ylistämään Yesterwynde-albumiin perustuva sinfoninen konsertti kuullaan Helsingin Musiikkitalossa lauantaina 21. maaliskuuta 2026 kahdesti: klo 16 ja klo 19.

Yesterwynde Orchestral on Tuomas Holopaisen säveltämään musiikkiin perustuva, kokonaan orkesterille ja kuoroille sovitettu ainutlaatuinen kokonaisuus. Se tuo Nightwishin, Suomen kaikkien aikojen kansainvälisesti menestyneimmän metalliyhtyeen, musiikin sinfoniseen ulottuvuuteen. Tampereella yleisön ja kriitikot hurmannut teos yhdistää elokuvallisen musiikin suuruuden ja klassisen orkesterin herkkyyden – ja tarjoaa saman elämyksen nyt myös Helsingin Musiikkitalossa. Teoksen orkestroinnista vastaa maailmankuulu James Shearman.

“’Yesterwynde Orchestral’ on huikea musiikillinen ilotulitus, jossa alkuperäinen teos lähtee seikkailemaan aivan uusille poluille, tyylitajuisesti, yllätyksellisesti ja kuulijansa lumoten, unohtamatta kuitenkaan sen sisältämien tarinoiden alkulähdettä.

Olen syvästi otettu ja vaikuttunut tästä yhteistyöstä, sen taiteellisesta lopputuloksesta, sekä ympäri maailmaa paikalle saapuneen yleisön kiinnostuksesta esitystä kohtaan.

Tämä täysin ainutlaatuinen trippi kannattaa laittaa bucket listiin, sillä tämän matkan pääsee kokemaan ainoastaan livenä paikan päällä”, Tuomas Holopainen toteaa.

”Yesterwynde Orchestral on poikkeuksellinen teos, jossa yhdistyvät sinfonisen musiikin syvyys ja Nightwishin tuotannolle ominainen eeppinen draama. Tampereen konsertit osoittivat, että musiikki toimii vahvasti myös ilman bändin jäseniä – se on oma, itsenäinen taideteoksensa”, kertoo promoottori Marko Salo (All Things Live).

Säveltäjä: Tuomas Holopainen

Kiteeltä kotoisin oleva Tuomas Holopainen tunnetaan Suomessa ja maailmalla monipuolisena muusikkona, säveltäjänä, sanoittajana ja tuottajana. Elokuvalliset mittasuhteet saava Yesterwynde maalaa laajoja äänimaisemia. Holopaisen nimeämiä musiikillisia esikuvia ovatkin tutut elokuvamusiikin säveltäjät Vangelis ja Hans Zimmer, joka on kertonut vastavuoroisesti ottaneensa musiikkiinsa vaikutteita Nightwishilta.

Teos vie kuulijaa rauhallisista, melankolisista hetkistä räjähtäviin, monumentaalisiin kliimakseihin. Kuoron ihmisäänet antavat kappaleille mystisen ja lähes hengellisen tunnelman. Holopainen kertoo levyn käsittelevän humanismia ja korostaa sen sävyn olevan optimistinen. Kantavia teemoja ovat aika ja historia sekä ihmisten liittyminen yhteen ja selviäminen huonoista hetkistä huolimatta.

Orkestroija: James Shearman

James Shearman tunnetaan huippuluokan brittiläisenä orkestroijana ja kapellimestarina, joka on ollut mukana yli sadan kokoillan elokuvan musiikissa, mm. Uncharted (Sony), Kuolema Niilillä (FOX), Aladdin (Disney), Kaunotar ja hirviö (Disney), Manchester by the Sea (Amazon), Tuhkimo (Disney), Apinoiden planeetan synty (FOX), Urhea (Pixar), Bridget Jonesin päiväkirja (Working Title), Thor (Marvel), Shakespeare in Love (Universal), Gosford Park (Capitol), Idän pikajunan arvoitus (FOX) ja Harry Potter ja liekehtivä pikari (Warner Bros) sekä lukuisat muut.

Shearman työskentelee elokuvamusiikin lisäksi säännöllisesti konserttilavoilla johtaen sekä elokuva- että konserttimusiikkia ja maailman parhaiden orkesterien kanssa, kuten London Symphony Orchestra, Philharmonia Orchestra, ORF Vienna Radio Orchestra, Royal Liverpool Philharmonic, City of Birmingham Symphony Orchestra, RTE National Symphony Orchestra ja Qatar Philharmonic Orchestra. Hänen monipuolisuutensa ja rento tyylinsä tekevät hänestä kysytyn sekä orkestereiden että yleisön keskuudessa. Hänen monipuoliseen ohjelmistoonsa kuuluu elokuvamusiikkia, elokuvia elävän orkesterin säestyksellä, poppia, klassista musiikkia, musikaaleja ja oopperaa.

Shearman syntyi Englannissa. Hän opiskeli säveltäjäksi ja kapellimestariksi Lontoon Royal Academy of Musicissa, jossa hän voitti kaksi sävellyspalkintoa. Viimeisenä opiskeluvuotenaan hänelle tilattiin osana Akatemian vuosittaista musiikkifestivaalia sävellys, joka kunnioitti legendaarisen elokuvasäveltäjän John Williamsin uraa. Teos kantaesitettiin vuoden 1996 British Film Festivalilla. Säveltäjälegenda kunnioitti tapahtumaa läsnäolollaan ja oli vaikuttunut sävellyksestä ja sen orkestroinnista. Sittemmin Shearman on orkestroinut ja/tai johtanut monien Oscar-palkittujen tai -ehdolla olleiden säveltäjien teoksia, mm. Ramin Djawadi, Elliot Goldenthal, Alberto Iglesias, Mark Isham, Jan A.P. Kaczmarek, Alan Menken, John Powell, Gabriel Yared, Hans Zimmer ja erityisesti Patrick Doyle, jonka kanssa hänellä on pitkäaikainen ja menestyksekäs yhteistyö.

Shearman orkestroi ja johti Bear McCrearyn musiikin Outlander: Series Six Premiere Concert -tilaisuuteen (Starz/Sony), joka järjestettiin Royal Festival Hallissa Philharmonia Orchestran ja -kuoron kanssa. Sherman on myös säveltäjä, joka on kirjoittanut elokuvamusiikkia, konserttimusiikkia, musikaalin sekä useita crossover-kappaleita, joista osa on myynyt kultaa ja platinaa. Hän on ollut mukana säveltämässä Yhdysvalloissa platinalevyn saavuttanutta kappaletta Dream a Dream (Sony Classical), jonka Charlotte Church levytti. Kappaletta on myyty yli 1,6 miljoonaa kappaletta pelkästään Yhdysvalloissa.

Kapellimestari: Eero Lehtimäki

Eero Lehtimäki (s. 1989) teki läpimurtonsa johtamalla Mariinski-teatterin orkesteria äärimmäisen lyhyellä varoitusajalla Turun Musiikkijuhlilla 2016. Sen jälkeen hän on vieraillut lähes kaikkien Suomen sinfoniaorkestereiden kapellimestarina. Hän toimi Joensuun kaupunginorkesterin taiteellisena johtajana ja ylikapellimestarina 2019–2022.

Eero aloitti kapellimestariopintonsa Jorma Panulan opissa 2010 ja valmistui Sibelius-Akatemiasta 2016. Hän on myös opiskellut orkesterin- ja oopperanjohtoa Wienissä opettajinaan Johannes Wildner, Simeon Pironkoff ja Konrad Leitner. Mestarikursseilla häntä ovat opettaneet Jorma Panula ja Valeri Gergijev, minkä lisäksi hän on opiskellut yksityisesti Hannu Linnun johdolla.

Ennen kapellimestariopintojaan Lehtimäki valmistui Helsingin konservatoriosta pääaineinaan klarinetti ja bassoklarinetti, ja hän on opiskellut historiallisten klarinettien soittoa Itävallassa, Saksassa ja Ranskassa. Hän on ollut Iitin musiikkijuhlien taiteilijana vuodesta 2013 alkaen ja esiintyy yhä säännöllisen epäsäännöllisesti solistina ja muusikkona eri orkestereiden ja kamarimusiikkiyhtyeiden kanssa. Muusikonuransa ohella Eero on myös valmistunut akustiikan diplomi-insinööriksi Aalto-yliopistosta. Hän ihailee monipuolista sivistystä ja tekee musiikkia viedäkseen ihmiset paikkoihin, joita he eivät osaisi kuvitellakaan.

Vantaan Viihdeorkesteri

Vantaan Viihdeorkesteri on Suomen tunnetuin tilausesiintymisiä tekevä sinfoniaorkesteri. Se tunnetaan monipuolisena ja tinkimättömän laadukkaana yhteistyökumppanina. Liikevaihdoltaan VVO on valtakunnan neljänneksi suurin sinfoniaorkesterikokoonpano.

Vantaan Viihdeorkesteri on keskittynyt isolla orkesterikokoonpanolla soitettavaan rytmimusiikkiin jo neljän vuosikymmenen ajan. Se taipuu suvereenisti mihin tahansa musiikkigenreen popista rockiin ja jazzista heviin. VVO:n soittajat kootaan Etelä-Suomen ammattimuusikoista kulloisenkin esiintymisen mukaan. Myös konserttien valo- ja äänisuunnitteluun panostetaan huipputasolla.

Vantaan Viihdeorkesteri on muusikoidensa vuonna 1948 perustama orkesteri ja rekisteröity yhdistys. Sen kotipaikka on alusta lähtien ollut nykyisen Vantaan alueella.

Tampereen Oopperan kuoro

Tampereen Oopperan kuoro on 80 laulajan monipuolinen ja jatkuvasti kehittyvä kokoonpano, joka on toiminut nykyisessä muodossaan Heikki Liimolan johtamana vuodesta 1990 lähtien. Se on vakiinnuttanut asemansa Tampereen Oopperan sydämessä ja loistaa vuosittain Tampere-talon Isossa salissa toteutettavissa oopperaproduktioissa.

Kuoron laajassa ohjelmistossa yhdistyvät oopperataiteen klassikot Mozartista Pucciniin ja Verdistä Wagneriin sekä modernit teokset. Keväällä 2018 kuoro kantaesitti Olli Kortekankaan säveltämän Veljeni vartija -oopperan, ja kesällä 2005 kuoro esiintyi ensimmäistä kertaa ulkomailla Tampereen Oopperan Viimeiset kiusaukset -produktion vieraillessa Prahan Kansallisteatterissa.

Kuoron esiintymiset eivät rajoitu yksin oopperaan. Yhteistyö Tampere Filharmonian ja Tampereen Filharmonisen Kuoron kanssa on tärkeä osa kuoron toimintaa. Viime vuosina Tampereen Oopperan kuoro on hurmannut Tampere-talossa muun muassa Verdin Requiem-produktion myötä, joka toteutettiin Santtu-Matias Rouvalin johdolla ja Tampereen Filharmonisen Kuoron kanssa vuonna 2021.

Syksyllä 2022 kuoron naisäänet toivat vaikuttavan panoksensa Holstin Planeetat-teokseen Jan Söderblomin johdolla. Syksyllä 2024 Tampereen Oopperan kuoro lauloi Beethovenin Fidelio-oopperan konserttiversiossa Susanna Mälkin johdolla, ja keväällä 2025 Verdin Requiem-teoksen johti Lahdessa ja Tampereella Dalia Stasevska.

Tutustu Tampereen Oopperaan osoitteessa: tampereenooppera.fi

Lapsikuoro

Kuorona toimivat Pirkanpojat, Sympaatti ja Tactus.

Yesterwynde levystä kirjoitettua

”Nightwishin Yesterwynde tarjoaa sellaista mahtipontista maksimalismia, joka saa useimmat Hollywoodin menestyselokuvien soundtrackit kalpenemaan rinnalla. – – – Jopa Nightwishin mittapuulla albumi on äänimaailmaltaan valtava.” – Dave Everley, Louder

“Universumi on ääretön, ja siltä vaikuttaa myös yhtyeen johtohahmon Tuomas Holopaisen luova mieli. — Tuomaksen keskeinen viesti on, että olemassaolomme on uskomattoman epätodennäköinen ihme, jota kannattaa juhlia.” – Steve Beebee, Kerrang!

”Kun Suomen kansainvälisesti menestynein bändi julkaisee levyn neljä vuotta edeltäjästään, kyseessä on luonnollisesti tapaus. Ja koska tämä bändi on Nightwish, levy on tapaus itsessään: odotetun eeppinen, ison budjetin seikkailuelokuvan vääjäämättömyydellä pauhaava möhkäle.” – Heikki Romppainen, Helsingin Sanomat

Lisää uutisia

Lue kaikki uutiset

Lisää uutisia

28 marrask. 2025

Deep Purple Suomeen

Yhtye esiintyy Espoo Metro Arenalla torstaina 11.6.2026 ja Tampereen Nokia Arenalla perjantaina 12.6.2026.
Lue lisää

24 marrask. 2025

Weekend Festival tekee näyttävän paluun Espooseen

Lavalle astuu maailman isoimpia nimiä ja mukana on myös artisti, joka tunnetaan rakkaudestaan Suomeen.
Lue lisää

17 marrask. 2025

Nightwish Yesterwynde Orchestral

Tampere-talossa viime elokuussa huippusuosion saavuttanut teos Yesterwynde Orchestral, joka esitettiin kolmessa loppuunmyydyssä salissa yhteensä 6000 kuulijalle, saapuu ensi kevään...
Lue lisää

21 toukok. 2025

Pendulum DJ SET ja yli 20 uutta artistijulkistusta Weekendiin elokuussa

Yksi Weekend Festivalin toivotuimmista kokoonpanoista palaa Weekendin päälavalle kuuden vuoden odotuksen jälkeen.
Lue lisää

10 huhtik. 2025

Ravintolapöytäpaikat nyt myynnissä Kylie Minoguen konserttiin

Australialainen pop-ikoni Kylie Minogue nähdään Espoo Metro Areenalla 23. kesäkuuta. Koe Kylie Minogue ainutlaatuisesti – nauti keikasta omalta ravintolapöydältä käsin!
Lue lisää

2 jouluk. 2024

Fisher pääesiintyjäksi Weekend Festivaliin

Pohjoismaiden suurimpiin elektronisen tanssimusiikin tapahtumiin lukeutuva Weekend Festival on julkaissut lisää huippuartisteja ensi kesäksi. Fisher, Blasterjaxx, Showtek, Meduza, ...
Lue lisää

25 marrask. 2024

Armin van Buuren tähdittämään ensi elokuun Weekend Festivalia!

Maailman suosituimpiin DJ/tuottajiin lukeutuva Armin van Buuren saapuu tähdittämään 1.–2. elokuuta Vermon tapahtumapuistossa Espoossa pidettävää Weekend Festivalia. Van Buuren kerä...
Lue lisää

12 marrask. 2024

Helloween tuo 40-vuotisjuhlakiertueensa Helsingin Jäähalliin
marraskuussa 2025

Liput nyt myynnissä!
Lue lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat mahdollisuuden ostaa lippuja ennakkomyynneistä sekä tiedon ensimmäisenä tulevista tapahtumista.