Skip to content

16 helmik. 2022

Konsertti

Watain ja Abbath päättävät yhteiskiertueensa Helsinkiin lokakuussa

Ruotsin ilkein ja rumin black metal -yhtye Watain sekä norjalaislegenda Abbath lähtevät yhteiskiertueelle syksyllä. Chariots Of Fire European Tour 2022 -nimisellä kiertueella nähdään co-headlinereiden lisäksi ruotsalainen dark metal -ryhmä Tribulation sekä sveitsiläinen, hieman erikoisempi death metal -duo Bölzer. Tämä on juuri se kiertue, minkä extreme metallin ystävät ansaitsevat ikuiselta tuntuneen kuivan kauden jälkeen!

“Vihdoin pääsemme uutisoimaan ensimmäisestä Euroopan-kiertueesta tulevan The Agony & Ecstasy of Watain -albumin myötä”, Watainin vokalisti E. Danielsson sanoo. “Kiertueen nimi, Chariots Of Fire European Tour 2022, tulee albumin avaavan kappaleen ensimmäisistä lyriikoista, mutta nimi on myös hatunnosto Bathorylle, jonka musiikki on sydämen asia sekä meille että kiertuekumppanillemme Abbathille. Kiertueen lämmittelijöinä toimivat ainutlaatuiset Tribulation sekä Bölzer.”

Syyskuun alkuviikolla Pariisista alkava kattava Chariots Of Fire European Tour 2022 päättyy Helsingin Vanhalle 9. lokakuuta 2022.
Watain julkaisi äskettäin The Howling -singlen, mikä tulee löytymään 29. huhtikuuta ilmestyvältä The Agony & Ecstasy Of Watain -albumilta. Kuuntele single Spotifysta ja katso The Howling -video YouTubesta.

Abbath puolestaan on vastikään julkaissut singlenä nimikkokappaleen tulevalta albumiltaan Dread Reaver. Kappalesta on tehty myös virallinen streaming-video.

CHARIOTS OF FIRE EUROPEAN TOUR 2022
WATAIN | ABBATH | Co-Headliner
TRIBULATION | BÖLZER | Special Guests

9.10.2022 – VANHA YLIOPPILASTALO, HELSINKI

Lippujen ennakkomyynti alkaa keskiviikkona 16. helmikuuta kello 11.00 osoitteessa https://www.lippu.fi/artist/watain/
Liput: 48,50€ (sis. palvelumaksut)

 

Lisää uutisia

Lue kaikki uutiset

Lisää uutisia

27 syysk. 2022

All Things Live Finland Oy hakee vastaavaa tuottajaa vakituiseen työsuhteeseen

All Things Live Finland hakee kasvavaan joukkoonsa tapahtuma-alan ammattilaista vastaavaksi tuottajaksi vakituiseen työsuhteeseen.
Lue lisää
27 syysk. 2022

Axel Blake, Britain’s Got Talent 2022 voittaja saapuu Apollo Live Clubille 19. tammikuuta

Yli vuosikymmenen ajan Axel Blake on rakentanut mainetta monipuolisena viihdyttäjänä.
Lue lisää
19 syysk. 2022

Suomalaisten suursuosikiksi noussut Michael Bublé saapuu konsertoimaan Tampereelle maaliskuussa.

Tämä moninkertainen Grammy-voittaja nousee Nokia Arenan lavalle 8. maaliskuuta osana laajaa Euroopan-kiertuettaan.
Lue lisää
31 elok. 2022

A1 x J1 nähdään Ääniwallissa 10.11.2022

“Latest Trends” - hitillään suureen suosioon noussut brittiläinen hip hop-duo A1 x J1 nähdään Helsingin Ääniwallissa 10.11.2022.
Lue lisää
24 elok. 2022

Norjalainen progelegenda Leprous saapuu Suomeen

Luvassa on kaksi unohtumatonta konserttia niin Helsingissä kuin Tampereellakin: Leprous - Vanha Ylioppilastalo 13.3.2023 sekä Leprous - Pakkahuone 15.5.2023
Lue lisää
19 elok. 2022

Ukrainalainen Go_A saapuu Vanhalle Ylioppilastalolle 21. syyskuuta!

Liput keikalle tulevat myyntiin 31 € hintaan Lippupisteeseen 22. elokuuta klo 10.
Lue lisää
15 elok. 2022

2021 syksyllä loppuunmyydylle yleisölle Suomessa esiintynyt Steve Hackett palaa Suomeen toukokuussa!

Hackett esiintyy yhtyeineen Helsingin Kulttuuritalolla lauantaina 20.5.2023. Ennakkomyynti alkaa keskiviikkona 17. elokuuta All Things Liven uutiskirjeen tilaajille.
Lue lisää
14 heinäk. 2022

All Things Live welcomes Then We Take The World

The All Things Live partnership strengthens its management business and roster with the signing of Then We Take The World. An international management company with high-profile cli...
Lue lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat mahdollisuuden ostaa lippuja ennakkomyynneistä sekä tiedon ensimmäisenä meidän tulevista tapahtumista.